Mette Newth: Pimeä valo ( Tammi, 1998)

Poistettujen nuorten kirjojen joukosta jäi omaan luettavien kirjahyllyyn vietäväksi tämä tositapahtumiin perustuva kirja spitaaliiin sairastuneesta nuoresta tytöstä, joka suljetaan yhteisön ulkopuolelle, koko loppuelämänsä ajaksi.

Kauan kesti tarttua tähän kirjaan, sen verran vaikealta tuntui uppoutua kuoleman läheisyyteen ja sairauden valtaan - ihan oikeasti, nimittäin!

Tämä kirja kuvaa,  miltä tuntuu tietää kuolevansa, miltä tuntuu, kun sairaus etenee ja elää yhdessä muiden samaan kohtaloon tuomittujen kanssa, muiden yhteiskuntansa jäsenten unohtamana ja jopa kieltämänä: erään aatelista syntyperää olevan tytön perhe oli teeskennellyt, että tytär oli jo kuollut, ja hänet oli juhlavin menoin haudattu, vaikka hän oikeasti elikin täydellisesti hylättynä spitaalisairaalan eristettynä. Yleinen tapa tuohon aikaan, tuo nimellinen hautaaminen, vaikka olikin elossa, kuulemma.

Hirveän puhuttelevaa.

Tavallaan sairaiden yhteisö vertautuu moneen muuhunkin yhteisöön. "Tämä on nyt sinun perheesi, halusit tai et" kuten nuorelle tytölle alussa sanotaan. Hän joutuu sopeutumaan palvelijan rooliin, sillä ensin terveempänä hän joutuu palvelemaan sairaampia ja myöhemmin, sairauden edistyttyä, hän joutuu hyväksymään uuden roolinsa vastaanottajana, avun tarvitsijana. Karmaisevinta on juuri tuo kuoleman läheisyys, sairauden ällöttävyys, mutta varmaan eniten puhuttelee terveiden yhteisön täydellinen torjunta!

Kirjan alkupuheessa kerrotaan, että Norjassa viimeinen spitaalinen kuoli 1960-luvulla ja että sairaala on Bergenissä edelleen olemassa, nykyään täysin sellaisena kuin se on ollut, nykyään museona.

Pahinta on ajatella, etät spitaali tautina edelleen vaikuttaa maailmassa, ja moni on tänäkin päivänä samanlainen syrjitty, hylätty, halveksittu - ilman omaa syytään ulosheitetty, kohtalon  oikusta, tai niinkuin tässä kirjassa uskotaan: Jumalan erityisen rakkauden johde, sillä hän sallii tämän kohtalon juuri näille ihmislle.

Käsittämätöntä uskoa.

Taidokas, hieno kirja! Vaatii kuitenkin lukijaltaan rohkeutta ja rehellisyyttä kohdata erilaisuutta ja hyväksyä kauheakin kohtalo.Edes romaanissa. Mikä ei ole kovin paljon pyydetty, ottaen huomioon, että moni joutuu kokemaan samaa todellisuudessa.  

Kauneinta kirjassa on kuitenkin sen runollisuus. Siksi sen voi hyvin suositella luettavaksi. Vaikeista asioista huolimatta kauneus kannattelee ja luo vahvuutta kaiken heikkouden keskellekin.

Toivo elää, toivottomuudessakin!  

Debbie Macomber: Kuovinkaarre 8 - Cedar Cove -romaani ( Förlager Harlequin AB, 2013)

Muistan, miten Harlekiini-kirjat ( myynti yleensä lehtikioskien ja ruokakauppojen kautta) jotenkin käsitettiin huonommaksi kirjallisuudeksi kuin kirjakaupoissa myytävät kirjat. Siksi hiukan hätkähdin, kun huomasin, että tämä onkin jonkinlainen harlekiin-kirja eikä tavallinen pokkari!

Sisältö ei kuitenkaan ollut eroottispainotteinen, kuten kioskikirjallisuudella yleensä on tapana, vaan ihan verrattavissa moneen naisille tarkoitettuun hyvänmielen kirjallisuuteen: ihmissuhdekuvausta, elämänkuvausta, yhteisön jäsenten kuvausta. Itse asiassa aika rakentavaa kirjallisuutta, sillä monen elämä tuntui kirjan edetessä löytävän suuntaansa tai jopa selkiävän. Sellaisia kirjojahan aina tarvitaan, luomaan elämänuskoa ja toivoa kaiken arjen paineen keskelle.

Suomalainen lukija ei olisi heti tiennyt, että kyseessä on osa amerikkalaista ilmiötä: kirjailija kertoo ennen nimiölehteä, että hän kirjasarjassa kuvaa omaa yhteisöään, naamioiden sitä hiukan, mutta hänen kotikaupungissaan vietetään silti joka vuosi Cedar Cove -päivää! Joko hyvää markkinointia, tai sitten lukijoiden ansaittua kiitosta...

Nura Farah: Aavikon tyttäret ( Otava, 2014)

Uskomatonta ajatella, että tämä todella on totta jollekin naiselle muualla maailmassa!

Järjestetty avioliitto, moniavioisuus - kuin raamatun lehdiltä! Ja kuitenkin tämä kirja on kertomus Suomessa asuvan nuoren somalinaisen äidin elämästä, eli ei läheskään niin vanhasta menneisyydestä kuin Aabraham ja Saara ja kumppanit Vanhan testamentin sivuilta! Samaa kulttuuria tunnistaa kuitenkin tässäkin kuvauksessa, ja todella mielenkiintoista olisi lukea suoraan jatkoa tarinalle: missä vaiheessa tämän kirjan kirjoittanut tyttö syntyi äidilleen, miten tuli Suomeen ja miten ihmeessä nykyaikaisen laborantin työ modernissa pohjoismaisessa valtiossa sujuu näin erilaisesta maailmasta tulleen äidin tyttärelle?

Kirja on mielenkiintoinen romaani, mutta erityistä mielenkiintoa siihen tuo kirjailijan persoona. Hän on erään tuttavani työkaveri, joten senkin takia oli kiinnostavaa lukea kirja, mutta tarina kyllä vei pian mukanaan! Ainoastaan ihan alussa teksti tuntui hieman jäykältä, mutta pian olin täysin uppoutunut siihen maisemaan, jossa oli aavikkoa, kameleita, paimentolaisia ja nuori nainen, ilman omaa tahtoaan vanhahkolle aviomiehelle luvattuna...

Ehkä naisena osaa kuvitella myös toisenlaiset olosuhteet perhe-elämälle - jotain samantapaista niissä kuitenkin aina on tunnistettavissa.    

Janet Evanovich: Yhdeksän hyvää ( WSOY, 2012)

Toinen lukemani Stephanie Plum -dekkari, takakannen suosituksen mukaan paras tähänastisista.
Vaikea sanoa, pitääkö paikkaansa, mutta viihdyttävä ja hauska tämä kirja kyllä oli! Erityisesti tekstin hulvaton huumori oli mukavaa, sillä murhat, rikokset, väkivalta ym. eivät ole niitä mukavimpia aihepiirejä vapaa-ajan viettoon, mutta kun kirjailija osaa asiansa ja tekee tarinasta viihdyttävän ja humoristisen, saa juuri sitä mitä tilaa: parasta ajanvietettä hetkeen - kirjan, jonka parissa saa kaikista kauheuksista ja ei-liian-vahvasta-jännityksestä huolimatta nauraa ääneen!

Kansikuvan perusteella Stephanie näyttää olevan peruskaunotar - kirjan sisältö kuitenkin painottaa hänen olemuksestaan enemmänkin toiminnallisia kykyjä. Hento, kiharatukkainen nainen palkkionmetsästäjän ammatissa? Kyllä vain, kaikki on mahdollista! Hulvattoman hauskaa leikittelyä roolimalliajattelun kustannuksella! Naisille, erityisesti, koska itse luen näitä naisen näkökulmasta - hauska olisi kuulla miehen arvio! Toimiiko huumori samalla lailla miesnäkökulmasta?

Kirjojen  nimet viittaavat aina julkaisujärjestykseen, joten on helppo amuistaa, mitkä kirjat on jo lukenut ja missä järjestyksessä ne ovat ilmestyneet. Tämä on siis yhdeksäs. Suomennettuna muistaakseni jo kaksitoista tällä hetkellä. Vaikka takakansi mainostaa tätä parhaaksi, aion kyllä lukea ne muutkin - on kiva lukea, kun jo etukäteen tietää, minkä tyyppistä tavaraa on tulossa! Turvallista ...