Nora Roberts: Jotain uutta ( Gummerus, 2010)

Neljä ystävystä perustaa hääyrityksen, ja jokainen saa vuorollaan olla päähenkilö morsiussarjan neliosaisessa kokonaisuudessa. Löysin tämän ensimmäisen osan kierrätyshyllystä työpaikalta ja kaivoin luettavaksi pääsiäispyhinä podetun flunssan ajankuluksi. En voi sanoa pitäneeni...erityisen tylsä oli lukea harlekiinimaisia sänkykohtauksia. Muuten ihan kelvollista ajankulua, mutta itse olisin karsinut nämä muistaakseni kaksi kohtausta pois. Mutta toisaalta, voihan tylsät kohtaukset aina hypätä yli, olivat ne sitten pitkäveteisiä luonto- tai ei-niin-kiinnostavia-sotakuvauksia, tai kuten tässä, yhden maailman kauneimmista hetkistä sanoittamista. Vajavaisesti.  

Tuire Kaimio: Tuikun eläinkoulu ( WSOY, 2003)

Tuire Kaimio on Suomessa käsite eläintenkouluttajana. Erikoinen ammatti, josta hän kertoo kirjassaan. Alku on hiukan väkinäinen tekstiltään,  mutta taso paranee huimasti heti vauhtiin päästyä, erityisen mielenkiintoista on lukea Poika ja ilves -elokuvan teosta ja Väinö-ilveksen kouluttamisesta. Oikeastaanhan kyse on kommunikaatiosta Tuiren ja eläinten välillä ja hän sanookin, että ihmeellisintä kaikesta on, kun tuntee olevansa aivan kuin yhtä jonkun eläimen kanssa; kun yhteys on saumaton ja eheä. Sivuja tässä vuoden 2003 pokkaripainoksessa on 234 ja tarina vei kyllä mukanaan, vaikka varsinaista kirjallista kaarta ei olekaan. Kirja vaan yhtäkkiä loppuu. Mutta ehkäpä se tarkoittaa, että jonain päivänä tarina jatkuu!

Spencer Quinn: Häntäkarvan varassa ( WSOY, 2012)

Kun on saanut omistaa koiran monen vuoden ajan, ja kun se sitten kuoli viime kesänä eikä uutta ole elämäntilanteen takia voinut ottaa, jää vaihtoehdoksi katsoa koira-aiheisia leffoja ja tarttua koiramaisiin kirjoihin! Suosittelin asiakkaalle jotain kivaa lukemista, ja kun törmäsin Spencer Quinnin kahteen dekkariin, joissa koira on merkittävässä  pääosassa, saimme kumpikin kivaa lukemista: hän sen, jonka olin aiemmin lukenut, ja minä taas jatko-osan, joka oli ihan uusi minulle. Jippii!!! Molemmat lähdimme hyllyltä tyytyväisenä.

Häntäkarvan varassa jatkoi taattua linjaa: karun miehinen dekkari, täynnä amerikanmaisemia ja hyviksiä ja pahiksia, ja tietenkin paras voittaa eli Chet, the dog... Hänen mietteensä tuovat huumoria melko hurjiksiin kehittyviin tapahtumiin. Nuuskijatutkimusten kakkososa on yhtä kuin hyviä lukuhetkiä!

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu ( Gummerus, 2013)

Taivaslaulu on aiheellaan ja maineellaan luonut odotuksia, joten kun sen vihdoin varausjonosta itselleni sain, sattui niin sopivasti että pienen flunssanpoikasen yhteydessä sain ihan luvan kanssa heti viikonlopun alkaessa mennä peiton alle lepäämään ja lukemaan, ilman mitään ulkoisia velvoitteita. Yhdellä lukemallahan se sitten hujahti! Teksti tosin olikin niin kuvailevaa ja jopa symbolista, että koin hyvänä lukea kirja kerralla läpi, niin sai käsityksen sen rakenteesta ja kirjallisestakin kokonaisuudesta.

Taideteos, jossa on tendenssisisältö! En ihmettele ollenkaan, että kirja sai vuoden 2013 kristillinen kirja -tittelin.      

Kirja kuvaa tosi kaunilla tavalla nuoren avioparin suhdetta lestadiolaisessa ympäristössä, niitä kipuiluja ja rasitteita, joita yhteisön opetus avioelämästä ja lasten vastaanottamisesta ( lue: ehkäisyn kieltämisestä) tuoreelle rakkaussuhteelle ja perhe-elämälle aiheuttaa. Vilja kokee olevansa liian hentorakenteinen jatkuviin raskauksiin, lopputuloksena on vakava masennus ja sairaalahoitojakso. Aleksi taipuu lopulta ottamaan vastuulleen sterilisaation, jotta voisi pelastaa sekä vaimonsa elämän ja oman rakkautensa häneen.

Harva ihminen nykypäivänä joutuu tällaiseen paineeseen yhteisön takia, mutta muutos ja henkilökohtainen kasvu, jota Pauliina Rauhala hienosti kuvaa, on meille kaikille yhteinen. Siksi samaistumiskohteena voi varmaan olla jokainen nainen  ja mieskin, niin läheltä perhe-elämä meitä jokaista joko koskettaa tai on ainakin koskettanut lapsuudessa. Tässä tapauksessa koen, että kirjallisuuus voi muuttaa maailmaa, myös antamalla lestadiolaisyhteisön ulkopuolella eläville hienon kuvauksen ja jopa tietopaketin liikkeen sisällä elävien maailmasta. Yhden tulkinnan siitä, mutta ei todellakaan kapeimman!



 

Gustave Flaubert: Bibliomania ( Faros -kustannus oy, 2012)

Viime kerralla kaipasin C.S. Lewisin kirjaan sen sisältöä vastaavaa, viehättävämpää ulkoasua - tässä kirjassa ( kirjasessa!) tämä puoli on hyvin huomioitu! Tosin tässä sisältö vaatii sitä vielä vahvemmin, kun koko kirjoituksen aiheena on mielipuolinen rakkaus kirjaan ja käsikirjoituksiin, vanhoihin ja arvokkaisiin sellaisiin.

Antti Nylenin kääntämän, Flaubertin nuorena kirjoittaman ja lehdessä julkaistun tarinan sisältöä valotetaan vielä liitteenä olevissa kahdessa essseessä, joista Hannu Salmen teksti kertoo Flaubertin tarinan lähtökohdista ja pohtii käsitteitä bibliofiili ja bibliomania. Antti Nylen taas omassa esseessään pohtii kirjaa esineenä ja sisältönä, myös tämän päivän uuden tilanteen, sähköisen kirjan, valossa.

Viehättävä, pienikokoinen teos arvostaa jo esineenä kirjallisuuden kustantamisen perinteitä kauniilla, klsassisella ulkoasullaan, mutta hienointa on upota kaikkien kolmen kirjoittajan ajatusmaailmaan!

Kannen kuva on hieno tulkinta kirjassa olevasta sanaparista - etsi, niin koet löytämisen ja oivaltamisen ilon!