Judith Lennox: Isän perintö ( WS Bookwell Oy, 2003)

Vuoden verran kaapissa odotellut lukijaansa...

Helen Wells: Ursula suurkaupungissa ( Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1959)

Kirjaston kierrätyshyllyssä, mieletön nostalgiasyöksy! Ruskeapilkkuinen paperikansi, muistan niin selvästi, miten kosketin sormellani samanlaisia kansia Etelä-Haagan kirjaston lasten - ja nuortenosaston hyllyllä, ja lainasin yksi osa kerrallaan kotiin luettavaksi!

Nyt aikuisena oli ihana palata samaan lukumaailmaan, jossa vierailin lähes viisikymmentä vuotta sitten, senaikaisella ymmärryksellä ja elämänkokemuksella varustettuna! Tämän päivän näkökulmasta se maailma tuntui vanhanaikaiselta ja menneeltä, mutta ah niin nostalgiselta!

Amerikan keskilännestä kotoisin oleva, vasta sairaanhoitajaksi valmistunut nuori tyttö muuttaa ystävättäriensä kanssa New Yorkiin, aloittaakseen työt terveyssisarena kaupungissa. Uskomattoman idyllistä, mutta myös kovin koskettavaa. Ihmiskuvaus on lämmintä ja välittävää, ystävyys hauskaa ja elämäniloista. Loppu tietenkin onnellinen...

Tuntuu, että myös uudemmissa julkaisuissa on häivähdys tätä samaa aikakautta ja nostalgiaa sekä naisten itsenäistymistä ja työidentiteettiä - onhan nyt julkaistu mm. Hakekaa kätilö!, ruotsinkielinen Än finns det hopp ja televisiosarjoissa Fröken Frimans krig. Nämä tosin aikuisille, mutta ehkä juuri niille aikuisille, jotka nuorena näitä Helen Wellsin kirjoittamia Ursula-sarjan kirjojakin  ovat lukeneet!  

Maria Vaara: Annansilmät (Gummerus, 1977)

Sain arvokkaan vinkin entiseltä mielisairaanhoitajalta, kun juttelimme Sari-Anna Vaaran esikoisteoksesta Huomenkellotyttö ( Like, 2013) - siinä tytär kuvaa lapsuuttaan mielisaurauden varjostamassa kodissa -hän kertoi, että samasta ajasta kertoo äiti kirjassaan Annansilmät.  Näkökulma on siinäkin lapsen, tyttären, ja monia samojakin tapahtumia kuvataan molemmissa kirjoissa. Nuortenkirjana Annansilmät on tarkka kuvaus siitä, miten vastuu painaa lapsia kun perheen huoltaja sairastaa skitsofreniaa. Vaikka kirjoittaja on itse sairautta läpielänyt äiti, on kuvaus todella uskottava ja aidontuntuinen. Mieleen tulee myös oma lapsuudenaikainen lempikirjani Pieni talo preerialla -sarja, jonka Laura Ingalls  Wilder kirjoitti kuvatakseen mennyttä aikaa tulevien sukupolvien lapsille: myös Annansilmissä on tarkkaa kuvausta perheen arjesta, ruoanlaitosta, saunan lämmityksestä, lopuksi sitten muutosta keskuslämmitystaloon ja helpompiin olosuhteisiin. Erityiseksi kirjan tekee kuvaus mielisairaalasta ja sairaudesta, sellaista harvoin kuvataan ainakaan suomalaisissa nuortenkirjoissa, vaikka monessa perheessä nämä asiat ovatkin arkitodellisuuutta, sosiaalityöntekijöineen ja taloudellisine ongelmineen.  

Fred Vargas. Ei takkaa, ei tupaa ( Gummerus Kustannus, 2003)

Piipahdus Ranskaan ja Pariisiin, melko originellissa seurassa tosin, on luvassa tämän kirjan parissa!

Fred Vargas on suosikkikirjailijoitani -hänen tekstinsä on kaunista, sisällyksekästä, sen lisäksi että tarina etenee ja on miellyttävästi luettavissa.

Hän kuvailee, ja osaa kuvailla, ja vie tapahtumia mielenkiintoisesti eteenpäin, miesnäkökulmasta. Kirjailija on kyllä nainen, mutta päähenkilöt miehiä..., eikä hänellä tunnu olevan erityistä agendaa jota toisi kertomuksensa sivussa lukijalle. Ei siis tendenssikirjallisuutta, vaan ihan itseään kirjallisuutta. Mutta toki dekkarisellaista, sillä aina on joku rikos jota klassiseen tapaan ei olisi pakko alkaa selvittää, mutta eihän kukaan omalle luonnolleen mitään voi...


Mä luin kovakantisena, mutta ei löytynyt kun pokkariversion kuva.

Loistava kirja, kuitenkin!

Cathy Kelly: Nyt ja ikuisesti ( Gummerus, 2009)

Työpaikan kierrätyshyllyä siivotessa ei voi välttyä siltä, että kotiin on ihan vaan pakko kantaa kiinnostavan näköisiä, hyväkuntoisia kirjoja! Tällä kertaa se oli Cathy Kellyn pokkariversio kirjasta Nyt ja ikuisesti, sillä en ole lukenut yhtään hänen kirjoistaan aiemmin ja niitä on kirjastossamme monia - ja muhkeita! Toisaalta usean naisen elämänkulkua kuvaavan kirjan sivumäärä kasvaa helposti esim tämänkertaiseen 467 sivuun, kun pitää myös kertoa heidän elämänsä kulkua laajemminkin!

Tämä kirja oli varsinainen tunnejumppakokemus, kuten viihdekirjallisuuden kategoriaan kuuluvat kirjat usein ovat: sai itkeä myötätunnon kyyneliä, kun päähenkilö kokee kovia ja kun hänen onnensa kääntyy, nousee omakin mieliala tilanteesta riippuen jopa hurmoksiin asti! Kirjan alkulehdiltä lähdetään liikkeelle kolmen eri naisen elämäntilanteen kuvailusta ja kun loppuun asti päästään, ovat kaikki kasvaneet ihmisinä, tehneet rakentavia valintoja elämässään ja sopu on ihmissuhteissa edelleen kasvanut, kun rehellisyys ja totuudellisuus on tullut heidän elämäänsä. Kuten heidän lähimpiensäkin elämään, tietty!

Ehdottoman laadukasta lajissaan. Suositteluaste riippuu senhetkisestä lukutarpeesta, mutta normaaliin, rentouttavaan lepoilulukemiseen ihan kiitettävä ysi  :)

Saara Taina: Tanssiva morsian

Kun tulin uskovien pariin, minulle opetettiin, että tanssi on syntiä. Nyt Saara kertoo, mikä on Jumalan sydämellä: se, että ihmiset iloitsevat ja tanssivat! Tanssi tulee vallata takaisin ylistyksen muodoksi, yhteiseksi hyväksi.

Paljon hyvää opetusta aiheesta, perusteltuna raamatunkohdilla.

Kiitos!  

Jerome K. Jerome: Kolme miestä pyörillä ( Basam Books, 2008)

Törmäsin tähän kirjaan kirjastossamme sekä nuorten että aikuisten puolella, jopa useana kappaleena, mutta ruotsinkielisenä. Se tuntui vanhanaikaiselta ja jopa mahdolliselta kokoelmasta poistettavalta teokselta, mutta selvästikin se oli aikanaan ollut suosittu, jopa koululaisten kirjallisuuuslistalla oleva lukusuositus.

Kirjailija oli minulle tuntematon, mutta kun sitten löysin suomenkielisen uusintapainoksen vuodelta 2008, päätin lainata sen iltalukemiseksi.

Huumori muistuttaa hiukan Wodehousea, mutta teksti on rauhallisempaa eivätkä tilanteet kehity niin kaoottisiksi eikä kirjalla ole samantapaista, kehittyvää ja huipentuvaa rakennetta. Pikemminkin kyseessä on mietteitä ja havaintoja, humorististen tilannekuvailujen lomassa.

Vaikka kirja on kirjoitettu 1900 -luvun taitteessa, se ei tunnu kovin vanhentuneelta, sillä päähenkilöiden, kolmen miehen, ystävyysuhde ja jutustelu tuntuvat ajattomilta. Korkeintaan tietyt maantieteelliset kuvaukset saavat ymmärtämään, että kyseessä on vanha, siis tunnelmaltaan pittoreski, teksti, jonka sanailussa on helppo irrottautua arjen velvollisuuksista. Kuten päähenkilöt kirjassa tekevätkin!

Danielle Steel: Talo ( WSOY, 2008)

Unelmanomainen, toiveiden täyttymys. Suvun yhdistymistä, ihmissuhteiden eheytymistä, elämän tarkoituksen löytymistä ja kasvamista persoonana  vaikeuksien jälkeen. Täydellinen haavemaailma!
Danielle Steel sai jonkin tunnustuksen juuri äskettäin, ei nyt ihan ritariksi lyöty mutta jotain hienoa kuitenkin.
Kirjoittanut yli sata kirjaa, joista tähän mennessä suomennettu muistaakseni 47 kpl.

Ihmiskuvaus on lämmintä, ymmärtävääkin. Hahmot eivät ole tikku-ukkomaisia vaan tuntuvat kuitenkin aidoilta, tarinan viihdyttävyydestä huolimatta. Antavat toivoa: elämässä on vaikeuksia, mutta silti voi selvitä!

Tässä nimenomaisessa kirjassa päähenkilön elämään tulee sisältöä vanhan talon hankinnasta ja entisöinnistä. Käy ilmi, että taloon häneen sukuunsa liityvä ja sekin tuo hänen ja koko sukupolviketjun elämään ihanaa sisältöä.

Kirjoitustyylissä ärsyttääainoastaan jatkuva toisto: asioita kerrotaan udelleen ja uudelleen, vaikka sama tieto kerrottiin juuri vähän aikaa sitten - ei vaan yhden kerran, vaan jopa kolme kertaa.

Ehkä näin tehdään iäkkäämpien lukijoiden takia?