Päähenkilö työskentelee Lontoon Cityssä kirjanpitäjänä ja heti alussa kuvataan, miten hän saa kellon läksiäislahjaksi - ja siinä ne juhlallisuudet sitten olivatkin! Kyllä me ainakin hiukan enemmän juhlimme eläkkeellejääviä kollegojamme...ankeita aikoja, ihan pahoittaa mielensä päähenkilön puolesta!
Tarkasti kuvataan lapsettoman pariskunnan arkea eläkepäivien alusta. Lapsettomalla pariskunnalla on myös kotiapulainen huolehtimassa ruuanlaitosta ja siivouksesta. Outoa...kyllä on aikoja...vaikea kuvitella, että eläisi tuollaista elämää!
Turhautunut päähenkilö saa vihdoin elämäänsä sisältöä uuteen asuntoalueeseen muutosta. ON tunnettu tosiasia, että kun kaikki muuttavat yhtä aikaa uudelle asuntoalueelle, syntyy yhteishenkeä ihan toisella tavalla kuin jos muuttaisi jo vakiintuneelle alueelle. Kirjan lopussa päähenkilö onkin jo tyytyväinen ja yhteisössään merkittävä henkilö, joka on luonut itselleen ikään kuin toisen uran, nyt vapaaehtoisena toimijana kerhotalon sihteerinä.
Kirjailija kuvaa miehen ja hänen vaimonsa mielenliikkeitä tarkkaan ja mainiosti. Tartuin kirjaan kuitenkin nimen takia: Sininauhasäätiöllä työskentelevä tuttavani on aloittanut Vihreä veräjä -projektin, jossa tuodaan sosiaalityön eri alueille enemmän viherkasvien kautta tapahtuvaa kuntouttavaa toimintaa. Siksi jotenkin odotin, että myös tässä kirjassa luonnolla olisi suurempi rooli kuin nyt. Kyllähän pariskunta teki puutarhatöitä ja nautti pitkistä kävelyretkistä luonnossa, mutta tärkeimmäksi kuitenkin muodostuivat ihmissuhteet. Ehkäpä niin pitääkin olla! Kaiken ydin ihmiselämässä ovat siis ihmiset ja löydämme oman paikkamme yhteisössä palvelemalla muita, niillä kyvyillä, jotka meille ovat ominaisia. Tai jotain...
Kirja kuitenkin on kiva erikoisuus menneiden aikojen maaailmasta, jossa ihmisluonne kuitenkin tuntuu samanlaiselta kuin nykyäänkin. Suosittelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti